Ajankohtaista
Palstalla on kuvia ns. päivän tapahtumista.
Toisinaan on ilmoja pidellyt ja toisinaan tilaisuuksia pidetty. Siinä kuvaamisen
aiheita ja toivottavasti niitä syntyy muutenkin kun jotain suurta tapahtuu.
palautteesta olisin kiitollinen.
Hyvää ja antoisaa jatkoa kuvien parissa.
t. Juha Vääräkangas
Kuvien selailuun pieni vinkki: Paina CTRL (control) nappula pohjaan ja samalla klikkaa haluamaasi linkkiä hiirellä, silloin avautuu uusi välilehti.
15.9.2009 Rc Lennokki onnettomuus
16.8.2009 Helsinki International Airshow
12.8.2009 Hirvikiväärin ratapatruunoiden lataaminen omatoimisesti.
30-31.7.2009 Neste Oil Rally Finland Muutama kuva ei niinkään autoista vaan siitä mikä on olennaista rallissa. Kimi Räikkösen auto piti saada kuviin koska olihan hän kaikkien huulilla viikonvaihteessa, viimeinen kuva ja auto no:70.
2.7.2009 Niinikoskella maisema muuttuu ajan myötä.
25.6.2009 Laukkosken nuorisoseurantalo on kaunis, vanha, idyllinen....
19.6.2009 Juhannus Itälänkoskella. Pienessä sateessa mutta ei haittaa vähemmän kuitenkin satoi mitä viimevuonna...
11.4.2009 Salipandyseura Light Iron;in kasvattien Laura Loisan ja Annamari Lehdon matkassa Nuorten SM KULTA JUHLISSA!
16.3.2009 PERINTÖ TULEE OLETKO VALMIS. Vielä kerran kuvina. Filisteri teatteri ry (rek. 02.2009) esitti Hannu Patamaan näytelmän ja Päivi Salosen ohjaaman komedian PERINTÖ. Sarjassa on ensin harjoituksissa otettuja näytelmä kuvia (laajempi valikoima taaempana esitettyyn). Sarjan lopussa on eri näytöksistä otettuja tilanne/makupaloja mm. yleisöstä. VALITETTAVASTI KUVIEN TILAUS EI TOIMI SELAIMESSA, mutta jos kaipaat itsellesi kuvia niin ilmoita s-postilla tai soittamalla kuvanumerot.
9.2.2009 Idolit kävivät tapaamassa tulevaisuuden tähtiä
31.1.2009 Salipandyseura Light Iron;in kasvattien Laura Loisan ja Annamari Lehdon matkassa SM-Liiga ottelussa TuuU;ta vastaan. Molemmat on valittu juuri U-19 vuotiaiden maajoukkueseen kuten Kaisu Kulmalankin.
Light Iron;n uudet sivut ja kuva palvelut tulevat käyttöön. Palvelussa on vanhan tiedon kanssa mietintä käynnissä miten hoidetaan.
21.9.2008 Mika Waltari 100 vuotta. Pornaisten virallinen pääjuhla jossa oli kaikenlaista esitystä kunnioittaen Waltarin juhlavuotta. Ohessa muutama otos ohjelmasta.
13.9.2008 Pornaisten messujen tunnelmapaloja. Omalla osastolla kävi kiitettävästi vieraita ja kiitos kaikille messuille osallistuneille.
24.8.2008 Veteraanikuorma-autojen matkassa! Haikosen Matti pyysi matkaan katsomaan ja kuvaamaan menneen aikojen juhtia. Matti itsekkin aloittanut isänsä jalanjälkiä jolloin ajoivat maitoa kuvissa olevalla (identtinen yksilö- kunnostettu) Scania-Vabis 56 kuormurilla. Maitoauton reitti oli 50-luvulla Laukkoskella ja lähi kylissä josta maito vietiin Helsinkiin. Mukana kiertueella ja näytöksessä oli alanharrastajia muitakin.
7-13.7.2008 Ketojärven eräkämpällä lomalla kaikessa rauhassa....
4.8.2008 Laiteongelmat ovat voitettuina, KOP KOP puuta. Aijemminkin on ollut jotain "vikaa" mutta nyt sitten oikein kunnolla. Lomilta palattuani oli kajon modeemin virtalaitteen kautta lyönyt ukkoen suojauksista huolimatta emolevyn tietokoneesta rikki ja sen korjaus kesti Porvoossa 1vkon. Viimeisin mutta ei vähäisin ukkonen perjantaina 1.8 löi sitten taasen kajon modeemin virtalähteen suojauksesta huolimatta rikki kaikki muu säästyi. Noh rippikuvat kiireellä valmiiksi ilman nettiyhteyttä mutta Synology Cube Station levyaseman toinen Raid 1 levyistä sanoi 2vkon käytönjälkeen POKS. Onneksi on lomalla niin on aikaa ajella Helsingissä hakemassa uusi kovalevy......
2.8.2008 Hautausmaalla iskenyt salama joka aiheutti koivulle täydellisen tuhon.
2.8.2008 Neste Rally Finland kuvia Kakariston pikataipaleelta jossa kuvasin ihmisiä, tekemisiä, tapahtumia ja muutama kuva Autoistakin mikä ettei oltiinhan autokilpailuissa.
20.6.2008 Juhannusjuhla - Mustijoen Itälänkoskella vietetään perinteistä juhlaa ja tällä kertaa rankkasateessa. Puhukoon kuvat puolesta. "Trupaduuri" Sir Iivo oli loistava ja sadekkaan ei lannistanut miehen menoa.
16.6.2008 Kuumailmapallolla Helsingin yllä. Lento Helsingin yllä oli mieleenpainuva ja miellyttävä kokemus. Suosittelen!
27.5.2008 KEVÄTJUHLA Laukkoskenkoulun rannassa vietettiin kauniissa toukokuisessa illassa hieno juhla. Mukana olivat niin jokimäenkoulun oppilaat vanhempineen kuten laukkoskenkoulukin. Ohjelmassa oli oppilaiden Waltari aiheinen näyttely ja koulun bändin esitys. Hienon illan kruunasi Waltari laulu jonka esitti koulujen oppilaat kuorona. Mikan aikalaisten haastattelujen perusteella laulun ovat sanoittaneet yhteistyössä Jokimäenkoulun oppilaat ja opettajat. Sävellyksen on lauluun tehnyt Valtteri Lehto. Kuoron säestäjänä toimi Emma Viljanen
8.5.2008 Kaartin Jääkärirykmentin taisteluharjoitus Metso Paper Oy Järvenpään tehdasalueella.
6.4.2008 Laulujoutsen pariskunta oli muuttomatkalla pysähtynyt ruokailemaan Ruokijärvellä
9.3.2008 Esso lopetti toimintansa ja sai uuden liikemerkkinsä.
8.3.2008 Jokimäen Metsästysyhdistys ry;n 50-vuotisjuhlasta kuvia.
15.2.2008 Kuvissa MediHeli kopteri käy keskustassa.
15.2.2008 Halkiankosken voimalaitoksesta aamun viimassa otettu panoraama
3.2.2008 Muutamia kuvia Kirveskoskelta joka oli Lumimyrskyn kourissa. Lumimyräkkä olikin tämän talven ainoa tähän mennessä(10.2.2008). Valehtelematta yhtään sää on ollut puheenaihe no;1.
29.6.2007 Kesän löydöksiä - Lomalla sattunutta: pojille yllätti vesirokko joka vaivasi viikon ja ruvet vielä viikon päälle. Olivat kipeitä - oikeasti...
19.7.2007 The Tall Ships` Races Kotkassa olevia suurenluokan purjelaivoja... Suosittelen lämpimästi silloin kun ne seuraavan kerran saapuvat.
Panoraamakuva MS Toverilan majasta. - Ensimmäinen panoraama kuva 360 asteen kuvauksella. Kuvaan on sisällytetty n 40 kuvaa. Kuvaa voi katsella selaimesta suoraa painamalla vasenta hiiripainiketta kuvaan ja samalla vetää hirtä sivulle jolloin kuva alkaa vierimään. Kuvaa voi katsella myös ylös ja alas vetämällä painike pohjassa. Jos kuva ei näy panoraamana niin joudut lataamaan QuickTime ohjelman ilmaiseksi oheisesta linkistä. ( ohjelma on hyödyllinen muutoinkin). Kuvan katseleminen vaatii ADSL tasoisen yhteyden koska tiedoston koko on n. 10Mt
22.12.2007 - Kupsenkylän vanha renkkusilta viimeisinä päivinään! Uuden Betonisillan rakentaminen alkaa alkuvuodesta.
8.12.2007 - Joulukuun tulvat kaikki paikat alkaa olla vettä täynnä. Toivottavasti tästä ei vesi nousisi v.2004 tasolle! 30.7.2004
09.11.2007 - Olkipukit. Tutustuin ryhmän mukana olkipukkien valmistukeen. Yllätyin pukkien valmistus prosessin monimutkaisuuteen, siihen kun työ tehdään huolella ja ammattitaidolla, niin mitä se vaatii! Pukeissa näkyy kädentaidot parhaimmillaan. Tiloissa oli n.500kpl olkipukkeja, tehty tilauksesta! Tilasinpa minäkin pukin jouluksi vuodelle 2008!!! Kiitokseni vieraanvaraisuudesta Raili ja Erkki Pörrölle.
18.6.2007 - Luksus vaelluksella Käsivarren lapissa.
13.5.2007 - Poikien unelma, Jokilautta AHVEN joka vietiin Mustijoelle äitienpäivänä saamaan ensikasteen.
30.4.2007 - Laukkosken Ns;n vappujuhlat- Juhliin osallistuneet voivat pyytää tunnukset kuvienkatseluun S-postilla juha.vaarakangas(at)gmail.com tai 040-5332137
27.3.2007 - Valokaapelin asennus. Skanskan asentajat kävivät Niinikosken osuudelle asentamassa valokaapelin.
3.2.2007 - Autokatoksen pohjan tyhjennys kivistä. Kiviä vietiin pois arviolta 150m3.
30.1.2007 - ... meille myös tulee Eteläpornaisten vesiosuuskunnan vesi ja viemäri. Valokuitu tulee Kajon toimesta. Kuitua odotellessa pitää näitäkin päivityksiä tehdä hitaalla ADSL liittymällä eli 2Mbit/s / 0,512 Mbit/s kun kuidussa tulisi mahdolliset nopeudet olemaan 10/10 Mbit/s!
19.01.2007 - Pihakallion louhinta. Pihalle myöhemmin tulevaan autokatokseen louhittiin pohja. Räjäytys työssä käytettiin Dynamiittia ja aniittia yht. n. 50kg
13-14.12.2006 - Louhiminen näkyy maastossa hetkellisesti mutta ei varmaankaan kovin pitkään. J. Vuola Ky;n koneet ja miehet urakoivat Niinikoskentien osuuden.
06.11.2006 - Kallionporausta Niinikoskentiellä Vesi, viemäri ja valokuitu saapuu tontillemme järein menetelmin.
15.9.2006 - Pornaisten messut. Ensimmäisen kerran menin mukaan messuille "katselemaan" hyötyjä ja haittoja, mutta vai ensin mainittuja oli tarjolla. Messut oli hieno kokemus ja vieläpä yleisöä oli kiitettävästi joten täytyy antaa täysi tunnustus järjestäjille ja yleisölle!!! Kuvissa on pieni otos päivästä koska omalla osastolla kävi aikamoinen vilske! Kiitos kaikille vielä kerran.
25.5.2006 - Vuoden Laukkoskelaiseksi valittiin "Kulttuuripersoona" Jukka Salonen.
25.5.2006 - Laukkosken Ns;lla järjestetty teatteriesitys jonka toteutuksesta vastasivat LNs ja Kansalaisopisto.
1.4.2006 - Laukkosken Nuorisoseuran 60-luvun seura-aktiiveille järjestetty juhla. Juhlan ohjelmassa oli muisteluita 60-luvulta ja aikalaisten kertomuksia. Mukana Porvoolainen 60-luvun musiikkia esittänyt bändi jonka tahtiin tanssittiin pitkin iltaa. Paras 60-luvun henkeen pukeutuneena palkittiin Maarit Lehto, josta lopussa muutama kuva hänestä kavaljeerinsa kanssa.
28.1.2006 - Kovimpia hiirivuosia! Hiiriä on riittänyt ja tehneet tuhojaan kotitalouksille kuten meillekkin. Hiiret näet söivät moottorisahan esipolttoainepumpun! Sitä korjaillessa sain idean kuvata hiirtä itse työssään.
19.10.2005 - Lennokkikerho kirkontiloissa ja syksyinen lennokkien lennättäminen lahan pelloilla.
20.7.2005 - Pajuritsan
maailmanmestaruuskilpailut Kuivaniemellä. Järvenpääläinen Pentti Parkkinen
raivasi tiensä MM kisan kolmanneksi kovia paikallisia kisakumppaneita vastaan.
Kisasta muutamia otoksia joilla pääsee kisan tunnelmaan. Osallistuin
karsintoihin, mutta totesin olevani harrastelija kivikovassa seurassa! MM-kisatulokset
1. Arto Ruonala, Kuivaniemi
2. Jouni Soini, Kuivaniemi
3. Pentti Parkkinen, Järvenpää
10.04.2005 - Laukkosken Nuorisoseuran 100vuotis juhlat NS;n talolla
5.3.2005 - Laukkosken- ja Jokimäen koulun vanhempainyhdistyksen järjestämä talvirieha
18.12.2004 - Hyvää Joulua ja rauhaisaa Uuttavuotta
27.11.2004 - Laukkosken NS;n järjestämät pikkujoulut
9-10.10.2004 - Hirvenmetsästys Pornaisten Laukkosken alueella
24.08.2004 - Marttojen iltamat Laukkosken NS;n talolla -40 luvun tyyliin
16.8.2004 - Sadonkorjuun aika
15.8.2004 - Porvoossa olevat Höyrypäivät
30.7.2004 - Kesän sateet ja tulvat runtelivat eteläsuomea